Jäsenkirje 1/2022

Arvoisa sukuseuran jäsen!

Sukuseuramme on perinteisesti pitänyt sukutapaamisen vuosikokousta seuraavan vuoden elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sukuneuvosto on kokouksessaan 15.6.2022 päättänyt, että tänä kesänä tällaista tapaamista ei järjestetä, koska kaikki voimavaramme halutaan suunnata sukututkimuksessa avautuneeseen tilaisuuteen: saamme tehdä yhteistyötä Kerimäen Silvennoiset-kirjan tekijän Pirkko Siltasen kanssa. Lisäyksistä ja korjauksista on kertynyt mittava tiedosto ja aineistoa työstävät myös helsinkiläiset Anneli Silventoinen ja Ritva Ruotsalainen, molemmat sukuneuvoston ja sukututkimustoimikunnan jäseniä.

Jos teillä, hyvät jäsenet, on vielä korjauksia ja lisäyksiä Kerimäen Silvennoiset-teokseen tiedossanne, ilmoittaisitteko ne kesän aikana Ritva Ruotsalaiselle, puh. 040 707 6146, email ruotsalainen.ri@gmail.com. Ritva toimii sukututkimuksen koordinaattorina myös kaikille sukuhaaroille tehtävässä tutkimuksessa. Kesä on myös sopiva aika lähettää sukunne hallussa olevat tai hankkimanne tiedot omista sukulinjoistanne. Tarkoitus on koota yhteen kaikki saatavilla oleva tieto Silventoiset-Silvennoiset suvuista.

Perinteisellä sukututkimuksella löydetään sukuhaaroja kirkonkirjojen ja arkistomateriaalien perusteella. Pirkko Siltanen löysi tekemässään Kerimäen pitäjää koskevassa tutkimuksessa seitsemän sukuhaaraa. Tiedämme toistaiseksi jo tekemiemme muiden tutkimusten pohjalta, että Parikkalassa on ainakin kolme Mikkolanniemen sukuhaaraa, Uukuniemellä ainakin kaksi, Kummun ja Mensuvaaran haarat, tai jopa useampi sukuhaara, Sortavalassa useita sukuhaaroja, joilla on mahdollisesti yhteys Ruskealaan tai jopa Liperiin. Sukuseuran piirissä on mielenkiintoa selvittää löydettyjen sukuhaarojen välisiä yhteyksiä niin perinteisen asiakirjatutkimuksen avulla kuin käyttämällä modernia geenitutkimusta.

DNA-testejä on tarjolla kolmea eri tyyppiä: serkkutesti, äitilinjatesti ja isälinjatesti. Edullisin testi (hinta vaihtelee 40-80 euron välillä) on ns. serkkutesti, joka auttavat löytämään elävien ihmisten serkkuja, joiden yhteinen esivanhempi voi olla jopa 5-7 sukupolven takana, siis 1700-luvun alussa. Testissä verrataan eri henkilöiden DNA:ta ja mitä enemmän yhteistä DNA:ta löytyy, niin sitä läheisempiä serkkuja henkilöt ovat. DNA testit eivät kuitenkaan anna sukupuuta, vaan se on rakennettava perinteisellä sukututkimuksella. Tällä hetkellä, tiedämme serkkutestien avulla aika monen sukuseuran jäsenen olevan toisilleen lähi- tai etäserkkuja.

Isälinjatesti, ns. Y-DNA -testi, voidaan tehdä vain miehille. Testin avulla määritellään mihin Y-D

DNA haploryhmään henkilö kuuluu. Isälinjatesti ei välttämättä kerro lähimenneisyydestä, vaan pikemminkin tietyn samaan haploryhmään kuuluvan miesjoukon paikasta ihmiskunnan kehityskulussa. Haploryhmiä merkitään kirjaimilla A-R. Suomen väestön isälinjan Y-kromosomin yleisimmät haploryhmät ovat N1c, I1, R1a ja R2b, R1b [lähde: Wikipedia]. Sukuseuramme kannalta isälinjatestit voivat kertoa esimerkiksi, että kuuluvatko Kerimäen seitsemän sukuhaaraa samaan haploryhmään ja kuinka läheinen yhteys eri haaroilla on. Samalla voidaan ehkä löytää yhteyksiä myös eri paikkakunnilla asuneiden sukuhaarojen välillä (esim. Kerimäen, Sortavalan ja Parikkalan sukuhaarojen välisiä yhteyksiä) ja saada tieto kuinka kauan sitten ne ovat haarautuneet eri haaroiksi. Näiden isälinjatestien hinta on satoja euroja, joten seuran näkökulmasta testattavat kannattaa valita tarkkaan harkiten, jotta testin tulos ja sen avulla saatava tieto hyödyttäisi mahdollisimman laajasti Silventoisten ja Silvennoisten sukututkimusta. Äitilinjatesteistä emme näe olevan tässä vaiheessa hyötyä sukuseuralle.

Syksyllä panostamme lisää pohjatyön tekoon ja testausten suunnitteluun. Sukuneuvosto on suunnitellut sukuseuran osallistuvan osittain muutamien testien kustannuksiin. Pyrimme identifioimaan ensin eri sukuhaaroja ja ymmärtämään mitä tietoa meiltä puuttuu, ja sitten avaamaan solmukohtia hyvin suunnitellulla, muutamalla DNA -testillä. Tästä aiheesta lähetämme enemmän tietoa syksyllä. Maksamalla jäsenmaksun olet mukana arvokkaassa sukututkimustyössä.

Jäsenmaksu 10 € toimintavuodelle 2022 maksetaan Sukuseura Silventoiset ja Silvennoiset ry:n tilille FI16 5326 0040 0022 85, eräpäivä 31.7.2022. Viestikenttään tulee merkitä jäsenmaksu 2022, maksajan koko nimi (myös sähköpostiosoite, osoite, puhelinnumero – kun/jos ovat muuttuneet). Huomioittehan, että sukuseurassa voi olla monta samannimistä henkilöä, joten viestikenttään olisi hyvä lisätä esim. puhelinnumero tai sähköpostiosoite, jotta olisi mahdollista löytää maksaja myös jäsenluettelosta.

Jäsenmaksun tilannetietoja voi tarvittaessa saada rahastonhoitaja Anneli Silventoiselta, puh. 0400-297792, annelisilventoinen@gmail.com

Pyydämme, että ne jäsenet, jotka ovat jo maksaneet ennakkoon tämän vuoden jäsenmaksun eivät maksaisi uudestaan.

Aurinkoista kesää!

tv. Sukuseura Silventoiset ja Silvennoiset ry:n sukuneuvosto c/o Anne Poutanen Kukkurinkatu 5 55800 IMATRA