Sukunimien alkuperät

Sukumme varhaisimmista vaiheista” Vesa Silventoisen esitys sukukokouksessa 5.8.2006

Muutamia havaintoja sukumme nimestä.

Nimitutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että sukumme nimi on ortodoksista alkuperää, ja sen pohjana on kreikkalainen henkilönimi Silvanos. Siitä on oletettavasti tullut suomalainen muoto Silva. Ja tästä muodostui tavanomaisen karjalaisen sukunimikäytönnön mukaan nimi Silvantoinen. Silva on ollut miehen etunimenä käytössä vielä 1600-luvun alussa ainakin Kiteellä. Nimen ortodoksinen alkuperä asettaa nimen iälle sen takarajan, ettei se voi olla vanhempi kuin ortodoksinen uskonto Karjalassa. Yleinen käsitys on, että Karjala kääntyi kristinuskoon joskus 1200-luvun alkupuolella. Mutta uuden uskonnon omaksuminen ei ole ollut nopeata; merkkejä kristinuskosta voidaan havaita hyvinkin jo vuosisata ennen mainittua ajankohtaa ja toisaalta pakanuus säilyttää voimansa vielä pitkään. Näin mitään tarkkaa ajankohtaa tuon ensimmäisen Silvan, sukumme oletetun kantaisän elämisestä ei voida asettaa,  mutta jonkinlaisena arvauksena 1200-luku käynee.

Varhaisin nimemme kirjoitettu muoto on  Silvantoinen ja se  esiintyy maakirjoissa vielä 1560-luvulla. Maineikkaissa Laurentius Röösin tiluskartoissa 1640-luvulta näemme vielä nimen kirjoitettuna tuossa muodossa. Paikannimet  Silvantola ja Täyssinän rauhan rajapyykkinä tunnettu Silvannonsaari eli Silvansaari johtuvat selvästi tuosta nimimuodosta. Vaikuttaa siltä, että 1570-luvulta alkaen muoto Silventoinen tulee yleisemmäksi, mutta tarkkaa eroa näiden kahden varhaisimman muodon välillä on vaikea tehdä. Käräjäpöytäkirjoissa jälkimmäinen muoto tuntuu olevan yleisin.Uuden vuosisadan vaihteeseen mennessä vallitsevimmaksi muodoksi on maakirjoissa tullut Silvenoin(en) ja tämä muoto on lähes yksinomainen henkikirjoissa 1635 alkaen. Nimen nykymuodoista Silventoinen vaikuttaisi siis olevan varhaisempi kuin Silvennoinen.

Nimen varhaisimmat muodot kirjoitetaan Silvandoinen (Siluandoin) ja Silvendoinen, ja tällainen kirjoitusmuoto jatkuu aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Miksi nimessä on d-kirjain, vaikka sellaista äännettä ei vielä tuon ajan suomessa lainkaan tunnettu? Tähän on ainakin kaksi selitystä. Toinen on se, että Kustaa Vaasan aikaiset kirjurit olivat monesti ulkomaalaisia. Saksan ja ruotsin kielessä on selvä oppositio t/d ja p/b, mitä taas suomen kielessä ei vallitse. Kun suomalainen ääntää t,  saattaa se hyvinkin kuulostaa ruotsia tai saksaa äidinkielenään puhuvasta d:ltä. Ja siksi hänestä on ihan ääntämisen mukaista kirjoittaa Silvandoinen. Ja kun kerran nimi näin kirjoitetaan se vakiintuu yleiseksi kirjoitustavaksi, joka jatkuu vuosisatoja. Viittaan tässä ranskan ja englannin kieliin, joissa vuosisatoja sitten vallinnut kirjoitustapa on säilynyt sanojen ääntämyksen muuttumisesta huolimatta.

Toinen selitys on dentaalispirantti. Uuden ajan alussa suomessa oli käytössä dentaalispirantti, sama äänne kuin englannin määräävässä artikkelissa the. Mikael Agricola, joka julkaisi ensimmäiset teoksensa samoihin aikoihin ensimmäisen maakirjan kanssa, joutui tämän äänteen kanssa tekemisiin. Hän merkitsi sitä aluksi dh-yhdistelmällä, ja myöhemmin pelkällä d:llä. Dentaalispiranttia käytettiin heikon asteen merkkinä, esim. lehti/lehδen tai lahti/lahδen. Tämän oletuksen mukaan nimemme on siis lausuttu Silvanδoinen ja kirjoitettu Agricolan tyyliin Silvandoinen. 1500-luvun kuluessa dentaalispirantti katosi suomesta korvautuen eri tavalla eri murteissa. Länsimurteissa se korvautui r:llä tyyliin lehti/lehren tai lahti/lahren ja kaakkoismurteissa, johon Savon murrekin tuolloin kuului, sen korvasi kato tyyliin lehti/lehen ja lahti/lahen. Nimessämme olevan dentaalispirantin pitäisi siis korvautua kaakkoismurteiden alueella kadolla, ja ääntämisen muuttua muotoon Silvenoinen. Ja toden totta, Säämingissä ja Kerimäellä 1600-luvun asiakirjoissa on tämä muoto vallitseva. Myös kirkollisissa asiakirjoissa on tämä muoto lähes yksinomaisena aina 1800-luvun alkuun saakka, jolloin vasta yleistyy muoto Silvennoinen. Tämä 1600-luvun alussa tapahtunut muutos tuntuisi puoltavan käsitystä, että ainakin Säämingissä vielä 1500-luvulla nimemme on äännetty dentaalispiranttia käyttäen.

Mutta kun mennään vanhan valtakunnanrajan itäpuolelle Käkisalmen lääniin, ääntäminen on aivan ilmeisesti jo 1600-luvulla ollut Silventoinen, vaikka kirjoitusmuoto onkin Silvendoinen. Dentaalispiranttia ja heikkoa astetta ei ilmeisesti ole käytetty siellä puhutussa karjalaisvaikutteisessa kielimuodossa. Kirjoitusmuoto säilyy muuttumattomana aina 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin se korvautuu myös kirjoitettuna muodolla Silventoinen. Käsittääkseni tässä muutoksessa on taustatekijänä kansanopetuksen alkaminen talonpoikaisväestön keskuudessa.  Kansa oppi kirjoittamaan – jos ei muuta niin ainakin oman nimensä.

Lyhyesti lausuttuna tämä teoria merkitsee siis sitä, että muoto Silvennoinen on nimemme savolainen ja Silventoinen karjalainen muoto, ja tämä ilmenee käytännössä siten, että mitä idemmäs mennään, sitä yleisemmäksi muoto Silventoinen tulee. Isovihan jälkeinen Turun rauha 1721  tuo valtakunnanrajan keskelle sukumme asuttamaa aluetta,  ja voidaan myös sanoa, että muoto Silvennoinen on vallitseva uuden valtakunnanrajan länsipuolella, Silventoinen taas itäpuolella.1800-luvun kuluessa savolaisperäistä nimimuotoa Silvennoinen rupeaa esiintymään myös Viipurinläänin alueella. Mikä tähän on syynä on selvittämättä, mutta yhtenä selityksenä pitäisin Savosta tapahtunutta muuttoliikettä ja sen mukana tapahtunutta kielimuodon savolaistumista, minkä murretutkijat ovat todenneet. Muoto Silventoinen säilyy kuitenkin tällä alueella enemmistönä ilmeisesti aivan nykypäiviin saakka.

Tässä yhteydessä on syytä pohtia hieman sitä, missä määrin kirkollisissa asiakirjoissa käytetyt nimien muodot vastaavat asianomaisten henkilöiden itse käyttämiä. Esimerkkinä ongelmasta mainitsen Parikkalan rippikirjat. Rippikirjassa vuodesta 1865 alkaen kaikki sukumme jäsenten nimet kirjoitetaan muodossa Silvennoinen, mutta heti seuraavassa ja sitä seuraavassa rippikirjassa kaikki nimet taas muodossa Silventoinen, kun taas 1890 luvulla vuoroon tulee muoto Silvennoinen. Vaikuttaa siltä, että ainakin tässä tapauksessa kirkkoherran mielestä nämä nimimuodot ovat keskenään vaihdettavissa olevia saman nimen kirjoitusmuotoja. Saamaan ajattelutapaan viittaa myös uudempana esimerkkinä Jaana Juvosen kirjoittaman Parikkalan historia vuodelta 1996, jossa sukumme jäsenistä käytetään johdonmukaisesti muotoa Silvennoinen, myös niissä tapauksissa, joissa muista yhteyksistä käy ilmi asianomaisen itsenä käyttäneen muotoa Silventoinen.

Näiden molempien nimimuotojen keskenään vaihdettavissa olemisesta on lukuisia esimerkkejä 1900-luvulta. Eräs sukuneuvostomme jäsen kertoi, että tutkiessaan vanhoja koulutodistuksiaan hän totesi isänsä allekirjoittaneen ne joskus Silvennoinen ja joskus Silventoinen. Ja moni on kertonut esimerkkejä siitä, kuinka hänen isänsä tai isoisänsä on vaihtanut nimen kirjoitusmuodon esimerkiksi paikkakuntaa muuttaessaan. Saarella on haudattuna ainakin kaksi veljesparia, joista toisen hautakivessä on sukunimenä Silventoinen ja toisen Silvennoinen.

Oma kiinnostava tapaus on Pietarin Silventoiset. 1800-luvun lopulla siellä asui toistasataa sukumme jäsentä (ja lapset lisäksi), joiden nimi poikkeuksetta kirjoitettiin paitsi kirkollisissa asiakirjoissa myös esim. puhelinluettelossa, henkilöstöluetteloissa, mainoksissa yms. Silventoinen. Silvennoisia ei kaupungissa esiinny siitä huolimatta, että suomalaisen seurakunnan muuttaneiden luettelossa on Silvennoisia ja Silventoisia likipitäen yhtä paljon. Siis kaikki Silvennoiset omaksuivat Pietariin kotiutuessaan siellä vallitsevan muodon Silventoinen. Muutos tapahtui ilmeisesti vapaaehtoisesti, itsestään selvyytenä. Selitys tähän lienee se, että asianomaiset eivät pitäneet muutosta minään nimenmuutoksena vaan ainoastaan saman nimen toisena kirjoitusmuotona.

Toista maailmansotaa voidaan pitää jonkinlaisena rajapyykkinä, jonka jälkeen nämä aikaisemmin joustavasti vaihdelleet kirjoitusmuodot jähmettyivät kumpikin omakseen. On selvää, että erilaisten asiakirjojen, ajokorttien, passien jne yleistyminen vaati sitä, että nimi oli jatkuvasti kirjoitettava täsmälleen samassa muodossa yhtäkään kirjainta muuttamatta. Voitaisiin ehkä todeta, että tuolloin yhteinen sukunimemme, josta käytettiin vaihtelevasti jompaakumpaa kirjoitusmuotoa,  jakautui kahdeksi erilliseksi sukunimeksi. Tämä muutos olisi siis vain runsaan puolen vuosisadan ikäinen.

Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan heinäkuussa 2006 asui maassamme 3319 Silvennoinen -nimistä henkilöä kun taas nimi Silventoinen oli vain 616:lla. Silvennoinen on siis lähes kuusi kertaa yleisempi kuin Silventoinen. Savolainen puhetapa on siis vienyt voiton karjalaisesta, se on meidän Silventoisten reilusti myönnettävä. Ja siksi on myös sukuseuramme nimen muutos perusteltua. □