Hyvää ihan kohta alkavaa joulun juhlaa hyvät sukuseuramme jäsenet!
Taas olemme joulussa ja sitä myötä kuljemme loppuvuotta kohden, myös sukuseuran toimintavuosi on päättymässä. Tässä jäsenkirjeeessä hieman katseita menneeseen vuoteen, mutta samalla myös tulevaan.
Elokuun alkupuolella toteutui kesäretki Parikkalan kunnan alueella Silventoisten ja Silvennoisten kotipaikoilla. Osa kotipaikoista oli autioita, osa jo uusien sukujen hallussa, osa paikoista oli vielä Silventoisten tai Silvennoisten sukujen hallinnassa. Retkeen kuului myös hautausmaakäyntejä ja kaikilla kolmella hautausmaalla, Vierevin, Parikkalan ja Saaren hautausmailla löytyi monia tuttuja hautapaikkoja. Vierevin haustausmaalla oli yksi suvun varhaisimmista haudoista.


Kuvissa kesäretken reitti ja Timolahden vanha kotitalo, Uukuniemen ”Kumpu 12 -tilalla”
Sukuseuralle on perustettu syksyn alkupuolella oma Instaram tili, ja se löytyy Ig:sta nimellä silventoisetsilvennoiset, linkki tekstikappaleen alla. Mikäli sinulle on ideoita ig-sivustolle laitettavaksi, ole rohkeasti yhteydessä sukuseuran sähköpostiin ja wa-ryhmään.
https://www.instagram.com/silventoisetsilvennoiset/
Seuraavan toimintavuoden (2026) yksi keskeisimmistä asioista on seuran tulevaa 60-vuotisjuhlavuotta ajatellen Mikkolanniemi -julkaisun tekemisen aloittaminen. Nyt olisi tärkeää saada aktiivinen työpari tämän asian äärelle! Jos olet Mikkolanniemi -sukuinen tai tunnet muuten olevasi kiinnostunut asiasta, voit laittaa sähköpostia, ottaa yhteyksiä wa:ssa asian tiimoilta. Julkaisua ajatellen olisi tärkeää saada talteen tarinoita ja valokuvia.
Mikkolannniemi -sukuisia henkilöitä toivotaan mukaan myös sukututkimustoimikuntaan.
Sukututkimustoimikunnan vetäjänä toimii Anne Poutanen. Sukututkimuksessa on vastikään DNA-testillä vahvistettu uusi löytö yhteisestä esi-isästä. Tästä tiedosta ja sukututkimuksesta yleensäkin enemmän alkuvuoden jäsenkirjeessä. Anneli Silventoinen tekee edelleen visuaalisia sukupuita – ota yhteyttä sukuseuran sähköpostiin, jos olet kiinnostunut saamaan omasi. Sukututkimustoimikunnan tärkein tehtävä on tulevana vuonna Mikkolanniemen sukujuurien selvittäminen.
Jäsenkirjeissä ovat esittäytyneet sukuneuviston jäsenet, tällä kertaa on uuden
puheenjohtajamme ja suvun päämiehen Anne Poutasen vuoro:
Aloitin sukuseuran puheenjohtajana 14.06.25. Olen 63-vuotias ja asun Imatralla lapsuudenkodissani mieheni Vesan ja Lumikki -nimisen kissan kanssa. Meillä on kaksi tytärtä ja neljä lastenlasta. Äitini Elvi Jansson o.s. Silvennoinen oli kotoisin Kerimäeltä ja kuulun sitä kautta sukuseuraan.
Kotitöiden ohella harrastan sukututkimusta, luen romanttisia e-kirjoja ja teen
käsitöitä. Vedän sukuseuran sukututkimusryhmää, sekä toimin sukuseuran Facebook ja Whatsapp -ryhmien ylläpitäjänä.
Aloitin sukututkimuksen 2016 ja jäin siihen heti koukkuun. Olen tavannut Kerimäen Silvennoiset -kirjan kirjoittajan Pirkko Siltasen kerran – tapaamispaikaksi oli sovittu Helsingin-matkalla Hietaniemen hautausmaan parkkipaikka. Ostin häneltä sukukirjan, onneksi niitä vielä oli jäljellä, ainakin yksi kappale.
Koen puheenjohtajan tehtävän haasteellisena, ja yhdessä sukuneuvoston muiden jäsenten kanssa on mukava tehdä töitä. Olen odottanut kovasti joulua, ja olen ottanut varaslähdön siihen katsomalla jo marras-joulukuun ajan romanttisia jouluelokuvia suoratoistopalveluista.
Hyvää joulun odotusta kaikille!
Anne Poutanen
Annen sanojen myötä, sukuseura kiittää kaikkia jäseniä tästä toimintavuodesta.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2026
Vastaa