Tervetuloa kotisivullemme!
Sukuseura Silventoiset ja Silvennoiset ry on perustettu v. 1967 ja sen kotipaikka on Parikkala. Se tunnuksena on hirvi, jonka Venäjän Silventoiset ovat lahjoittaneet Suomessa asuville Silventoisille.
Sukuseura oli aluksi rajattu Mikkolanniemen Silventoisiin. Nyt sukuseura on laajennettu koko Suomen Silventoisiin ja Silvennoisiin, sillä molemmilla sukuhaaroilla voidaan sanoa olevan sama kantaisä. Sukunimi on ortodoksista alkuperää ja pohjana on henkilönimi Silvanos.
Suvun tärkeimpinä sukuhaaroina pidetään Mikkolanniemen, Kerimäen, Parikkalan, Punkaharjun ja Sortavalan Silventoisia. Näistä haaroista on lähdetty Pietariin hopeasepän ja nuohoojan oppiin. Pietarissa sanotaan olleen 1800-luvun lopulla toistasataa suvun jäsentä. Siellä Silvennoiset muuttivat nimensä Silventoisiksi.
Silvanos-muodosta tuli suomalainen muoto Silva ja siitä nimi Silvantoinen. Varhaisin maininta Silventoisen/Silvennoisen suvusta nimellä Silvantoinen on Savon ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1541. Nimemme on siis ollut monin paikoin paljon veroa maksavien joukossa.
1600-luvulla vallitsevaksi muodoksi tuli Silvenoin(en). Kerimäen ensimmäinen kirkko Kerimäen Kallumäellä 1640-luvulla on rakennettu Heikki Antinpoika Silvenoisen maalle. Myöhemmästä suvun maanomistuksesta kertoo se, että Lappeenrannan teknillinen yliopisto sijaitsee Silventoisten maalla.
Yksi muoto 1800-luvulle asti on Silvandoinen(Siluandoin) ja Silvendoinen, joka Käkisalmen läänissä äännettiin Silventoinen. Tästä voitaneen tehdä se johtopäätös, että Silvennoinen on savolainen ja Silventoinen karjalainen muoto. Nimet Silvennoinen ja Silventoinen ovat monissa suvuissa ovat olleet rinnakkaisia viime vuosisadan puoliväliin asti. Lue tarkemmin Vesa Silventoisen tutkimus suvun ja sukunimen historiasta linkistä sukututkimus
Sukuseuran jäseneksi pääsee täyttämällä jäsenhakemuslomakkeen. Sukuseuran vuosittainen jäsenmaksu on 10€. Liittymismaksua uusilta jäseniltä ei toistaiseksi peritä.
Sukuseuran Silventoiset-Silvennoiset toiminnasta vastaa sukuneuvosto. Neuvostossa on viisi varsinaista ja kaksi varajäsentä. Yhteystiedot ja vastuualueet löytyvät täältä.Ajankohtaista
Sukuseura Silventoiset ja Silvennoiset on mukana Kuulutko Sukuuni - tapahtumassa Vantaalla 7.-8.10.2023. Osastollamme saa tietoja sukuhaaroistamme Savossa ja Karjalassa, Suomenlahdelta Liperiin. Paljon valokuvia, kirjallisuutta ja tarinoita. Seinillä Riikka Rauteen järjestämä näyttely omista ja isoisänsä Väinö Silventoisen kuvista. TERVETULOA!
Puheenjohtajalta 4.9.2023
On ilo saada tervehtiä teitä, hyvät Silventoiset ja Silvennoiset!
On käynyt niin, että tarpeelliseksi havaitun ylimääräisen vuosikokouksen jälkeen Punkaharjun Kruunupuistossa 5.8. voitiin vain todeta, että sukuneuvosto on nuortunut, mutta päämies vanhentunut. Toimikautta on enää vain yksi vuosi jäljellä ja sitten pääsemme valitsemaan seuraavan 3-vuotiskauden ajaksi uutta sukuneuvostoa ja suvun päämiestä viisaasta ja taitavasta aktiivien joukosta.
Olen ollut pitkään seuramme toiminnassa mukana, mutta en ole koskaan nähnyt näin virkeää ja laajapohjaista sukututkimuksesta kiinnostunutta joukkoa keskuudessamme. Sukututkimusryhmä kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 19. Tule mukaan tai laita kysymyksiä sähköpostilla osoitteeseen ruotsalainen.ri (ät) gmail.com, niin saat tarkemmat tiedot ja ohjeet.
Tänne asti tulimme Anne Poutasen ja entisen sukuneuvoston voimin. Sydämellinen kiitos siitä! Yhdessä uuden sukuneuvoston kanssa jatkamme eteenpäin. Tulevaisuus näyttää valoisalta! Tapaamisiin ensi vuonna t. Eija Haiko